Oltiinpas sitten hakutreeneissä taas. Tuntuu että Deellä into vaan kasvaa siihen lajiin! Ei ole missään muualla treeneissä niin fiiliksissä, kuin hakumettässä!

Uusi metsä, uudet kujeet. Eli otettiin nyt kolme haamupiiloa, kun oltiin uudessa maastossa. Kaikki ukkelit löytyi samantien. Mutta se mikä oli uutta, niin haukku.

Ohjaaja meni ekaan piiloon. Halusi kokeilla että alkaako haukkumaan piilolla. Daco juoksi piilolle, ei antanut heti nameja, houkutteli. Sen jälkeen yksi kunnon haukku ja namit naamaan:) eli mitä todennäköisemmin meidän ilmaisutapa tulee olemaan haukku. Minä vielä ajattelin että rullakoira siitä varmaan tulee. Noh, aina ei mene niinkuin suunnittelee;) Mennään sillä mihin koiraa taipuu!

Kivat treenit kaikenkaikkiaan. Se mitä aletaan nyt siellä työstämään, on maltti! Kiskoo kaikin voimin hakuporukan luo, ei kuule eikä näe muuta kuin ne. Kun pysähdyn ja käsken sivulle, niin tulee kyllä ihan nätisti, mutta heti kun jatketaan matkaa alkaa sama puskeminen eteenpäin. Kontaktia otettiin nyt hieman. Aika hankalaa sille siellä. Mutta kun vaatii, niin kyllä se katse sieltä tulee:) tätä työstämään siis!